Austin Grossman - Soon I Will Be Invincible

Totaalisen häpeämätöntä viihdettä väliin. Supersankarisarjakuvaa, mutta kirjana. Austin Grossmanin Soon I Will Be Invincible oli vähintään henkilökohtaisesti yllättävä kokemus. Kirjana tämä silti painii jokseenkin heppoisessa sarjassa.

Doctor Impossible on maailmankaikkeuden älykkäin superpahis. Älykkyysosamäärä on niin naurettavan korkea, ettei mitään rajaa ja nyt hän jälleen pakenee vankilasta ja yrittää valloittaa maailman. Kirja (jonka nimi on niin pitkä, ettei sitä jaksa koko ajan kirjoittaa) tarjoaa jokseenkin harvinaisen supersankaripahiksen näkökulman perinteisestä tarinasta. Mukana seikkailee myös stereotyyppinen supersankariporukka, Doctor Impossiblen näkökulma on kirjan varsinainen pihvi. Lopussa paha valitettavasti kuitenkin saa palkkansa ja muutenkin kirja vähän luhistuu cliché-mössöksi.

Supersankarikirjat ovat jännittävä kirjallisuuden laji. Näitä ei ole montaa tullut vastaan ja mikään mitä olen testannut lukea ei ole ollut kirjallisena teoksena mitenkään kovin korkealaatuinen kokemus. Genrekirjallisuus tuntuu olevan jotenkin jakautunut siten, että fantasia ja scifi elävät kirjallisuuden puolella ja supersankarit taas sarjakuvissa. Conan barbaari seikkailee sekä kirjoissa että sarjakuvissa ja moni supersankarisarjakuva on toki myös scifiä (esim. Judge Dredd tai Nemesis the Warlock), mutta niiden perimässä tuntuu olevan silti paljon enemmän Stan Leetä kuin Arthur C. Clarkea.

Soon I Will Be Invincible ammentaa tarinansa puhtaasti supersankarisarjakuvan perinteistä, vaikka esitysmuoto onkin perinteinen kirja. Yhdistelmä periaatteessa toimii erittäin hyvin. Harvoin on lukenut yhtä viihdyttävää kirjaa. Sivut kääntyy ja missään kohtaa lukemista ei tule hiki. Luin tämän lopulta käytännössä yhdeltä istumalta, mitä nykyään tapahtuu minkään kirjan kanssa todella harvoin. Kokemus oli yllättävän paljon vastaava kuin olisi katsonut jonkun hyvän Marvel-elokuvan. Sinällään siis voi pitää kirjaa erittäin onnistuneena.

Suuri osa kritiikistä syntyy tällä kertaa puhtaasti siitä, että lukija oli väärä. Odotin jostain syystä kirjalta enemmän supersankaritrooppien haastamista tai kääntämistä päälaelleen tai edes laajentamista mielenkiintoiseen suuntaan. Sen sijaan kirja vain toteutti niitä, itsetietoisen ironisesti, mutta silti. Jotkut sankarit ehkä olivat lausahduksiensa kanssa (Halt villain!) kanssa tosissaan, mutta itse Doctor Impossible esitti hullun superpahiksen roolia lähinnä jotenkin velvollisuudesta tai jonkun kirjan maailmassa vaikuttavan näkymättömän käden ohjaamana. Vitsinä ihan hauska, mutta jotenkin omituinen valinta silti jos ottaa huomioon Doctor Impossiblen hahmon.

Ajattelin, että Soon I Will Be Invincible tarjoaisi minulle näkymän maailman älykkäimmän superpahiksen mieleen. Doctor Impossible hehkuttaa valtavaa älyään jatkuvasti, mutta valitettavasti äly osoittautuu olevan supersankarisarjakuvien älykkyyttä. Kirja ei millään tavalla edes yritä toteuttaa "show, don't tell" -ohjetta päähenkilön älyn suhteen vaan hän on vain rehellisesti melkoinen palikka, joka vain jostain syystä onnistuu nikkaroimaan lasereita ja robotteja.

Olen aikoinaan lukenut paljon pohdiskelua siitä, miten kirjailija voi kirjoittaa itseään älykkäämpiä hahmoja. Kaikki ne ajatukset aktivoituivat ja kiinnittyivät epäreilusti odotuksiksi tätä kirjaa kohtaan. Mitään tällaisia odotuksia kirja itse ei varmasti koskaan edes yrittänyt täyttää. Lukijana kuitenkin sitten pettyi. Pöh.

Vaikka tämä oli ihan erinomaisen viihdyttävä kirja, päällimmäiseksi tunnelmaksi jäi silti pettymys. En halunnut tulla vain viihdytetyksi muutamien tuntien ajan. Halusin jotain uutta edes jollain tavalla. Pelkkä median vaihtaminen sarjakuvasta kirjaksi ei selvästi vielä siihen riittänyt. Kirjan olisi mahdollista tarjota jotain ihan muuta kuin mitä sarjakuva voi tarjota ja jos kerran on valinnut mediakseen kirjan, olisi sitä velvollisuus myös käyttää jotenkin hyödyksi. Silti, 3/5, ihan hauska, njöääh.

P.S. Sama tarpeettomuuden ongelma vaivasi minua aikoinaan esim. Watchmen-elokuvan kanssa. Watchmen sarjakuvana oli tehty erikseen hyödyntämään sarjakuvan tehokeinoja ja mahdollisuuksia ja elokuva vain kuvitti sarjakuvan tekemättä varsinaisesti mitään omaa. Sinällään ihan ok leffa, mutta täysin tarpeeton itsenäisenä taideteoksena.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Kirja superyksilöistä tai superpahiksista, ehkä jopa superpahiksen kirjoittamana, jos joiltain ihmisiltä kysyy. Ayn Randin Atlas Shrugged ei ainakaan pelkästään viihdytä, jos viihdyttää ylipäätään lainkaan. Omituisella tavalla vetävä teos silti!

Herman Hessen Siddharta nostona vielä yhdenlaisesta supermiehestä. Tämä ehdotus nyt aika out of the box, mutta kevyt ja hauska ja mielenkiintoinen ja ehkä nykynäkökulmasta hiukan problemaattinen teos on kyseessä.