Ali Smith - Syksy

Lähes puoli vuotta sitten innostuin kaverin hehkutuksen perusteella Ali Smithin Syksy-kirjasta. Kaunista kieltä ja haikeaa tunnelmaa ylistettiin. Odotukset olivat kovat, mutta aina ei näköjään voi onnistaa. Syksy jätti minut sen verran viileäksi, että saan aikaiseksi kirjoitettua tästä jotain mietteitä muistiin vasta nyt.

Kirja kertoo kahden henkilön tarinaa. Elisabeth on akateemisen prekariaatin edustaja, joka sinnittelee jotenmiten Lontoossa. Vuokra-asunto on sama luukku kuin opiskeluaikoina. Ihmissuhteista tärkeimmät ovat hassahtaneeseen äitiin ja entiseen naapuriin Danieliin. Daniel on kirjan toinen päähenkilö. Hän on yli satavuotias, toisesta maailmansodasta selvinnyt epämääräinen taideheikki. Kirjan tapahtumahetkellä Daniel on jo täysihoitolassa ja lähinnä nukkuu, mutta kirja vierailee Danielin pirstaleisissa unissa ja muistoissa.

Daniel oli Elisabethin naapuri hänen lapsuudessaan ja silloin jo periaatteessa vanha mies. Daniel kuitenkin on sellainen vetreä ja virkku vanhus, jonka kanssa Elisabeth ystävystyy syvästi. Daniel toimii Elisabethin ystävänä, opettajana ja mentorina. Olisi vaikea kuvitella, millainen hahmo Elisabethistä olisi kasvanut ilman Danielin vaikutusta. Nykypäivänä Elisabeth käy yhä Danielin luona valvomassa hänen sänkynsä vieressä kun Daniel nukkuu ja näkee uniaan. Danielin historiasta tiedetään lähinnä sirpaleita, mutta yksi fakta on varma: hän on aikoinaan kirjoittanut sanat johonkin hittiin ja ilmeisesti rahoittanut elämänsä käytännössä sen rojalteilla.

Kirja sijoittuu kirjoittamishetkensä britteihin, jossa on myllerrys päällä. Brexit on menossa ja muukalaisvihan merkit näkyvät katukuvassa. Kirjan hahmojen arkeen tällä ei kovin paljon ole vaikutuksia, mutta tunnelma on yleisen sekava ja hätääntynyt. Niin on toisaalta myös Elisabeth. Kirjan aikana sekä Elisabeth että hänen äitinsä saavat jalkoja alleen omilla tahoillaan. Elisabethin äiti löytää seuralaisen itselleen ja Elisabeth vain jotenkin tormistuu muuten vain. Daniel lähinnä lipuu unessa ja ajassa, mutta hänen seikkailunsa on toisaalta jo seikkailtu. Jäljellä on enää vain muistelua.

Kirjasta on jäänyt vahviten mieleen heti alussa tapahtuva kohtaus, jossa Elisabeth yrittää saada hankittua passia. Hän sanailee postitoimiston virkailijan kanssa tavalla, joka tuo mieleen Aki Kaurismäen elokuvat. Tilanne on absurdi ja dialogi napakkaa. Tässä kohtaa kirjaa olinkin vielä aika tavalla innoissani. Valitettavasti loput kirjasta jotenkin vain sitten etenivät. En saanut innostuttua yhtä paljon kielestä tai tunnelmasta tai tarinasta kuin ilmeisesti monet muut. 

Ihan ok? Epäilemättä oikeasti paljon enemmänkin, mutta ei tällä kertaa vain minulle. Joskus käy näin.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Jostain syystä haluan nostaa tähän Ernest Hemingwayn kirjan Käärme paratiisissa. Ehkä koska tämä sykähdytti minua samalla tavalla kuin Syksy monia muita: "Hemingway kirjoittaa todella suvereenisti. Samaan aikaan häveliäästi, uskaltavasti, suoraan ja peitellysti. Taloudellista eikä koskaan pröystäilevää, silti yllättävää tekstiä." Syksy yksillä, kuherruskuukausi toisilla.