Friedrich Nietzsche - Moraalin alkuperästä
Vielä kerran historian viiksekkäimmän filosofin seikkailuja. Friedrich Nietzsche kertoo mistä hyvä ja huono ovat oikeen ilmaantuneet.
Moraalin alkuperä on vähän kenties filosofisempi kirja kuin edelliset Nietzschet. Aforismeilla pelataan yhä, mutta jotenkin ilmaisu on raskaampaa ja etten sanoisi analyyttisempää. Äkkiä mieleen tulevista Nietzschen kirjoista selvästi vähiten ilotulitusta ja vähän enemmän puurtamista. On tosin täysin mahdollista, että lukiessa ei vain ollut terävimmillään helteiden takia ja siksi oli vaikeuksia pysyä perässä tai valppaana.
Moraalin alkuperässä Nietzsche metsästää hyvän ja pahan käsitteiden alkuperää. Yllättäen. Koska yliluonnolliset entiteetit eivät Nietzschelle selityksiksi kelpaa, niin jotain muuta on keksittävä. Hyvä ja paha luonnollistuvatkin todelliseen maailmaan.
Hyviä asioita ovat menneisyydessä Nietzschen mukaan olleet aateliston ominaisuudet. Vihollisien voittaminen, yleinen menestyminen, itsenäisyys ja sellaiset. Tämän alkuvoimaisen hyvän vastustajaksi syntyi pappien ja orjien hyvä, jossa korostetaan pyyteettömyyttä, armoa ja muuta tyttömäistä. "Orjamoraali" syntyy aina vastustamaan jotain olemassaolevaa. Vastustetaan voitontavoittelua, valloittamista tai elämästä nauttimista.
Nietzsche puhuu kirjassa paljon "kaunasta", joka on orjamoraalin lähtökohta ja alkupiste. Kaunan avulla hallitaan ja suunnataan uudestaan vihaa ja sairautta. Yhteiskunnan sairaat (köyhät, hempeämieliset, ym. nössöt) ovat Nietzschen retoriikassa sairaalloisia, joita papit ovat alkaneet hoivata uskonnon ja syntien avulla. Papeistajub Nietzsche löytää yllättäen jonkin verran hyvää sanottavaa. Itse asiassa koko heidän dekadenssinsa ja elämänvastaisuutensa lopulta palvelee elämänviettiä, vaikka uskontoon ei terveiden "vaaleiden petojen" silti kannata koskea.
Korkeinta moraalia Nietzschelle edustaa rohkea, petoeläimen lailla elävä herrarotu. Nämä leijonan kaltaiset ihmiset elävät hetkessä ja muussaavat vastustajansa iloiten. He ovat aivan liian terveitä kärsimään huonosta omastatunnosta. Valloitus, seikkailu ja jopa kärsimys ovat näille hengille tarpeellisia, jotta he voivat antaa maailmalle taas päämäärän ja vapauden, tuhota Jumalan ja olemattomuuden.
Niin kirjoittaa Nietzsche. Zarathustrassa esitellään tarkemmin tällaisen hengen seikkailuja.
Moraalin alkuperästä on vaikea kirjoittaa mitään lyhyttä ja iskevää arvostelua, koska tämä selvästi muistuttaa enemmän perinteistä filosofista opusta, kuin Nietzscheläistä fiilisrallia. Melko paksun esseen tai kaksi saisi tästä yksilöstä aikaan. Hyödyllistäkin se varmasti olisi, mutta ehkä Tavaus ei ole aivan se paikka tuon toteuttamiselle. Yleisesti tämän lukemisesta jäi enemmän pohdiskeleva tunnelma, eikä sellainen hurmoksellinen mellastusmeininki, kuten useista Nietzschen muista kirjoista.
Selvästi hallitumpaa kamaa Nietzscheltä tällä kertaa. Toisaalta se on erittäin hyvä, koska Nietzschellä on hienoja ajatuksia ja tällä kertaa niitä jaksetaan avata lukijalle vähän enemmän. Aforistinen tyyli ja pommien pudottelu kuitenkin kärsii vähän ja lukemiseen joutuu keskittymään selvästi ryppyotsaisemmin kuin useimpiin Nietzschen kirjoihin, jos haluaa pysyä mukana ja saada jotain irtikin.
Moraalin alkuperä ansaitsee joskus selvästi toisen, vähän harkitumman lukukerran. Tämä ei ole ihan vastaavaa riemukasta tykitystä kuin edelliset Nietzschet, mutta asia on ainakin vähintään yhtä painavaa. Hyvää settiä, yhtäkaikki.
Moraalin alkuperä on vähän kenties filosofisempi kirja kuin edelliset Nietzschet. Aforismeilla pelataan yhä, mutta jotenkin ilmaisu on raskaampaa ja etten sanoisi analyyttisempää. Äkkiä mieleen tulevista Nietzschen kirjoista selvästi vähiten ilotulitusta ja vähän enemmän puurtamista. On tosin täysin mahdollista, että lukiessa ei vain ollut terävimmillään helteiden takia ja siksi oli vaikeuksia pysyä perässä tai valppaana.
Moraalin alkuperässä Nietzsche metsästää hyvän ja pahan käsitteiden alkuperää. Yllättäen. Koska yliluonnolliset entiteetit eivät Nietzschelle selityksiksi kelpaa, niin jotain muuta on keksittävä. Hyvä ja paha luonnollistuvatkin todelliseen maailmaan.
Hyviä asioita ovat menneisyydessä Nietzschen mukaan olleet aateliston ominaisuudet. Vihollisien voittaminen, yleinen menestyminen, itsenäisyys ja sellaiset. Tämän alkuvoimaisen hyvän vastustajaksi syntyi pappien ja orjien hyvä, jossa korostetaan pyyteettömyyttä, armoa ja muuta tyttömäistä. "Orjamoraali" syntyy aina vastustamaan jotain olemassaolevaa. Vastustetaan voitontavoittelua, valloittamista tai elämästä nauttimista.
Nietzsche puhuu kirjassa paljon "kaunasta", joka on orjamoraalin lähtökohta ja alkupiste. Kaunan avulla hallitaan ja suunnataan uudestaan vihaa ja sairautta. Yhteiskunnan sairaat (köyhät, hempeämieliset, ym. nössöt) ovat Nietzschen retoriikassa sairaalloisia, joita papit ovat alkaneet hoivata uskonnon ja syntien avulla. Papeistajub Nietzsche löytää yllättäen jonkin verran hyvää sanottavaa. Itse asiassa koko heidän dekadenssinsa ja elämänvastaisuutensa lopulta palvelee elämänviettiä, vaikka uskontoon ei terveiden "vaaleiden petojen" silti kannata koskea.
Korkeinta moraalia Nietzschelle edustaa rohkea, petoeläimen lailla elävä herrarotu. Nämä leijonan kaltaiset ihmiset elävät hetkessä ja muussaavat vastustajansa iloiten. He ovat aivan liian terveitä kärsimään huonosta omastatunnosta. Valloitus, seikkailu ja jopa kärsimys ovat näille hengille tarpeellisia, jotta he voivat antaa maailmalle taas päämäärän ja vapauden, tuhota Jumalan ja olemattomuuden.
Niin kirjoittaa Nietzsche. Zarathustrassa esitellään tarkemmin tällaisen hengen seikkailuja.
Moraalin alkuperästä on vaikea kirjoittaa mitään lyhyttä ja iskevää arvostelua, koska tämä selvästi muistuttaa enemmän perinteistä filosofista opusta, kuin Nietzscheläistä fiilisrallia. Melko paksun esseen tai kaksi saisi tästä yksilöstä aikaan. Hyödyllistäkin se varmasti olisi, mutta ehkä Tavaus ei ole aivan se paikka tuon toteuttamiselle. Yleisesti tämän lukemisesta jäi enemmän pohdiskeleva tunnelma, eikä sellainen hurmoksellinen mellastusmeininki, kuten useista Nietzschen muista kirjoista.
Selvästi hallitumpaa kamaa Nietzscheltä tällä kertaa. Toisaalta se on erittäin hyvä, koska Nietzschellä on hienoja ajatuksia ja tällä kertaa niitä jaksetaan avata lukijalle vähän enemmän. Aforistinen tyyli ja pommien pudottelu kuitenkin kärsii vähän ja lukemiseen joutuu keskittymään selvästi ryppyotsaisemmin kuin useimpiin Nietzschen kirjoihin, jos haluaa pysyä mukana ja saada jotain irtikin.
Moraalin alkuperä ansaitsee joskus selvästi toisen, vähän harkitumman lukukerran. Tämä ei ole ihan vastaavaa riemukasta tykitystä kuin edelliset Nietzschet, mutta asia on ainakin vähintään yhtä painavaa. Hyvää settiä, yhtäkaikki.
Saat nämä Nietzschet kuulostamaan mielenkiintoisilta. Uskaltaisikohan sitä varovaisesti kokeilla...
VastaaPoista