Carl Sagan - Contact

Klassista scifiä. Todella pitkästä aikaa scifiä. Olen heikkona vanhaan scifiin, jota herrasmiehet kirjoitti toisille herrasmiehille. Ajoittain se toki tarkoittaa, että teksti on problemaattista ja/tai kirjailija on radikaali sovinisti, mutta jotain paheita pitää ihmisellä olla. Meininki vanhassa scifissä on kuitenkin usein niin viatonta ja vanhasta teknologiasta ponnistaminen saa aikaan hauskoja ilmiöitä kun osassa asioista ollaan nykypäivänä jo paljon edellä, mutta toisaalta lentäviä autoja ei vieläkään näy missään.

Carl Saganin Contact osuu tähän kategoriaan täydellisesti. Niin sanottua kovaa science fictionia, jossa teknologia ja tiede pidetään mahdollisimman realistisina ja päähenkilöinä keskimäärin on erilaisia tiedemiehiä ja -naisia. Avaruusoopperaan ja muuhun seikkailukirjallisuuteen nähden meininki on hidastempoisempaa ja selitykset teknisiä, mutta ajatuksen lennokkuus ei siitä välttämättä mitenkään kärsi.

Contact kertoo mitä tapahtuu kun SETI-projekti tuottaa oikeasti tulosta ja avaruudesta löytyy yksiselitteinen viesti avaruusolioilta. Kirja seuraa Eleanor Arrowayn näkökulmasta viestin purkamista ja viestissä kuvatun koneen rakentamista ja lopulta seikkailua koneen kyydissä galaksin keskustaan. Loppu on räjähtävä ja lässähtävä samaan aikaan, mutta ihmiskunta saa arvokkaan opetuksen ja päähenkilö miehen, joten onnellinen loppu kuitenkin siis vissiin on kyseessä.

Contactissa riittää tarinaa vähän turhankin paljon ja mukaan on hölvätty aika paljon kaikkea hahmon rakentamista ja kolmen pennin romantiikkaa. Varsinainen tarina vetää kuitenkin sen verran hyvin, että nämä Saganin kaunokirjalliset harharetket kahlaa läpi ihan mielellään. Pihvi ja Saganin ydinosaaminen on vain vähän kiusallisen selvästi enemmän tarinan kertomisessa kuin hahmovetoisessa kirjoittamisessa, mutta kaikkea ei voi saada.

Contactissa on hauskasti mukana myös klassisen scifin klassinen hahmo: ihan hirveän fiksu erikoismies. Tosi monessa vanhassa scifi-kirjassa on mukana vähintään sivuhahmona joku tajuttoman älykäs ja individualistinen mies, joka elää jotenkin yhteiskunnan ulkopuolella vähintään etiikan ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Contactissa tässä roolissa on S. R. Hadden, joka on jotenkin Ayn Randin hengessä voittanut kapitalistisuudellaan sekä mainosteollisuuden että Yhdysvaltain valtion keksimällä uusia teknologioita ja tekemällä niillä valtavaa bisnestä. Yllättävän monessa scifi-kirjassa on mukana tämmöinen rakkauskirje yhteiskuntaa fiksummalle erikoisyksilölle, mutta Contactin Hadden on tästä jotenkin hupaisen räikeä esimerkki.

Contact muistuttaa perusidealtaan paljon Stanislaw Lemin Isännän ääni -kirjaa. Toisin kuin Lemin kirjassa, Contactissa avaruusolioiden viestin tulkinta on kuitenkin helpohko tekninen harjoitus. Lemin versiossa viesti ylittää ihmiskunnan käsityskyvyn totaalisesti. Saganin maailmassa avaruusoliot ovat nähneet käsittämättömän määrän vaivaa ihmisten eteen ja tehneet viestistä mahdollisimman ymmärrettävän. Contactin perusteella tulkittuna Saganin kuva maailmasta ja maailmankaikkeudesta on hellyttävän optimistinen ja hyväntahtoinen verrattuna Lemin selkeään käsitykseen, että jaetusta ymmärryksestä on hyvin harvoin mitään toivoa ihmisten ja avaruusolioiden välillä. Isännän ääni pitääkin kyllä lukea taas ihan tosi pitkästä aikaa uudestaan.

Saganin haave siitä, että avaruusoliot ovat järjettömän kiinnostuneita meistä ihmisistä ja muutenkin kauhean mukavia tyyppejä, on toki ihana. Kirja on kaikin puolin ammattimaisesti kirjoitettu ja piti otteessaan tehokkaasti, mitä nyt ihmiskuvaus ei ollutkaan varsinaisesti mitenkään säkenöivää. Mukavaa kuunneltavaa ja jälleen juuri sitä, mitä vanhalta scifiltä hakee: harmitonta, kiinnostavaa ja kaikesta ällöilystä tai ankeilusta vapaata viatonta kirjallisuutta. Juuri täsmälleen sitä mitä aina välillä tarvitsee.