Neil Gaiman - Coraline

Neil Gaimanin Coraline tuli yllätysluettavaksi. Olen ehkä lukenut tämän jo joskus aikoinaan, mutta yhtään minkään sortin muistikuvia aiheesta ei kuitenkaan ollut. Voisinko olla lukenut sarjakuvana tms.?

Joka tapauksessa, kyseessä on Neil Gaimanin ns. lastenkirja. Gaiman on kirjailija, josta minulla on mielipiteitä, mutta Corelineä pystyi lähestymään silti huolettomasti. Gaiman kirjoittaa usein ihan liikaa, mutta nyt oli kyseessä lyhyt ja kevyt teos, joten tämä ei varmaan ehtisi millään käydä tylsäksi.

Eikä sitten edes kauheasti käynytkään!

Coreline on lapsi, jota kukaan ei kuuntele. Vanhemmat tekevät töitä ja ohittavat Coralinen hassuttelut olankohautuksella. Kun Coraline kaipaa tekemistä, isä ehdottaa, että tämä lähtisi häiriköimään naapureita, eikä edes käännä katsettaan läppäristä. Tästä huolimatta itse jotenkin sympatiseerasin Coralinen vanhempia. Niillä oli jotenkin sopivan kuivakka huumori. Sama kuuntelemattomuus kuitenkin pätee kaikkiin muihinkin aikuisiin. Coraline viettää aikaa naapuriensa seurassa, jotka kuitenkin sinnikkäästi kutsuvat häntä Carolineksi, vaikka Coraline toistuvasti korjaa heitä nimestään.

Coralinen koti on hassussa pienessä kerrostalossa, jossa Coraline asuu isänsä ja äitinsä kanssa. Kodissa on myös mystinen ovi, joka johtaa suoraan tiiliseinään. Luonnollisesti oven takana kuitenkin löytyy myös käytävä varjomaailmaan, jonne Coraline päätyy seikkailemaan.

Coraline vaikuttaa lastenkirjalta, jonka on kirjoittanut joku, joka ei pahemmin kirjoita lastenkirjoja. Lapsia on mukana tasan Coraline ja kaikki muut hahmot ovat aikuisia. Coraline itsekin on niin pystyvä, että tarina ei vaatisi kovin paljon muutoksia jos hänet olisi korvattu aikuisella päähenkilöllä. Pääpahis pitäisi ehkä muuttaa toisesta ädistä toiseksi vaimoksi tms. ja se voisi riittää. 

Lisäksi Coraline on aika ohut kirja. Merkityksessä matala tai ei-syvä. Mukana on Gaimanille perinteiseen tyyliin hauskoja ideoita, mutta tällä kertaa niitä kaikkia kehitellään ihan erityisen vähän. Tunneli maailmojen välillä on vanha ja nälkäinen, mutta miksi ja mitä sillä on väliä? Toisessa maailmassa koirat onkin lepakoita ja naapurin naiset limaotuksia, mutta onko tämä jotain symboliikkaa vaan vain helppo tapa muuttaa tutut asiat hirviömäisemmiksi? Uuskummassa maailman säännöt eivät välttämättä aukea lukijalle (tästä hienona esimerkkinä Murakamin Kafka rannalla), mutta Coralinessa maailman sääntöjä ei edes tunnu olevan olemassa. On vain jotain ilmiöitä, mutta niiden "takana" ei välttämättä tunnu olevan mitään. Maailmojen välillä oleva käytävä on vanha, koska sellainen se nyt on ja tulipa joku efekti ja kiireen tuntu tähän kohtaan, mutta se ei liity mihinkään tai kerro Coralinen maailmasta välttämättä mitään oikeaa. 

Itse lukukokemus oli sujuva ja viihdyttävä ja yhdellä istumalla tämä käytännössä tuli luettua. Lukemisen jälkeen kokemusta pohtiessa kuitenkin alkoi tulla enemmän ja enemmän sellainen olo, että tämä saattoi sittenkin olla itse asiassa aika heppoinen esitys. Sinällään Coralinen hahmo on mainio kun hän on niin ponteva ja suoraviivainen ja rohkea, mutta toisaalta kaikki on vähän pliisua ja huteraa. Toisaalta lastenkirjat usein ovat vähän pliisuja ja huteria ja ehkä nyt rima vain on liian korkealla kun kyseessä on niin jotenkin erityinen klassikko ja kuitenkin gaimania. En tiedä. Ehkä tämän voisi koittaa luetuttaa oikeilla lapsilla ja katsoa mitä he aiheesta tykkäisivät.

En nyt oikein osaa vahvasti suositella, mutta toisaalta helppoa ja nopeaa luettavaa, joten why not.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Rinnalle suosituksena kauhean hyvä Hilkka Liitsolan lastenkirja Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka. Tämän lapselle lukemisesta aikoinaan nautin varsin paljon. Tässä välissä olisi tullut uusi osa tätä, joka pitäisikin varmaan koittaa etsiä luettavaksi.