William Gibson - Hahmontunnistus

Lisää kesän kirjastosaalista. Luettavana William Gibson, tunnetaan cyberpunkin pioneerina ja esim. Neurovelho-kirjasta. Todella paljon raikkaampaa materiaalia kuin aiemmin tavattu Zelazny, mutta onhan tämä toki 30 vuotta tuoreempi kirjakin. Lisäksi käännöksessä on eroa. Tässä WSOY:n versiossa käännös on niin virheetön, ettei missään vaiheessa edes ajatellut lukevansa kirjaa suomeksi.

Gibson on jännittävä kirjailija, kun jotenkin käsitteenä cyberpunk ja Neurovelho ja Gibson on niin tuttuja ja merkittäviä, mutta en muista olenko oikeasti edes lukenut juuri Neurovelhoa. Edellisestä minkään Gibsonin kirjan lukemisesta on melkein 25 vuotta. Pystyn ajoittamaan sen aika tarkkaan, koska muistan, miten lukemisen jälkeen minulle jäi pyörimään sana "venäläinen camouflage-kuutio" päähän ja ihmettelin, että mikä juttu tämä nyt on. Kirjassa mitään sellaista ei esiintynyt, mutta kokemus oli hämmentävä. Mitään muita muistikuvia kirjasta ei kyllä jäänyt, että en ole lopulta ihan varma tekikö se nyt vahvan vai heikon vaikutuksen.

Joka tapauksessa.

Hahmontunnistus on vähän vähemmän visionääristä materiaalia. Vuosi on jotain 2000-luvun alkua ja maailma on meidän maailma, mutta kaikessa vain on mukana 15 % extraa. Kaikki tapahtumat ja hahmot ja tapahtumat tuntuisivat olevan periaatteessa mahdollisia, mutta ei kuitenkaan ihan. Silti ei puhuta ihan perinteisesti maagisesta realismistakaan, koska mitään mystistä ei varsinaisesti ole mukana vaan tavallisen maailman arkisääntöjä vain venytetään ihan pikkaisen. Tykkään tosi paljon tästäkin tavasta rakentaa maailmaa. Jossain scifin ja arkimaailman välillä seikkaillaan ja se on mainiota.

Hahmontunnistus kertoo Cayce Pollardista, joka on jonkin sortin trendinhaistelija. Caycella on myös erikoinen allergia: hän ei kestä tiettyjä brändejä. Michelin-miehet tai Tommy Hilfigerin logot aiheuttavat hänessä fyysistä pahoinvointia ja paniikkikohtauksen tyyppisiä oireita. Toisaalta hän osaa hämmästyttävästi ennustaa, mistä jostain alakulttuurin jutusta on tulossa seuraava iso juttu tai arvioida uppoaako joku logo-design kuluttajiin vai ei. 

Cayce toimii freelancer-konsulttina ja tarjoaa brändikuiskaajan kykyjään niitä tarvitseville yrityksille. Yhdellä näistä keikoistaan hän päätyy mukaan selvittelemään erikoisen netti-ilmiön taustoja. Ns. footage on siruina julkaistava videoteos (teoksia?), joiden tekijästä ei tiedetä mitään, mutta videosirpaleet keräävät hypnoottisesti katselijoita ja faneja, jotka keskustelevat footagesta omilla keskustelupalstoillaan ja pitävät yhtä myös oikeassa maailmassa.

Cayce on itsekin kova footage-fani ja suostuu alkamaan selvitellä kuka footagen takana oikein voi olla. Häntä auttaa tässä hänen footage-foorumikaverinsa ja rajaton luottokortti. Hubertus Bigend, hänet hommaan värvänneen postmodernin mainostoimisto Blue Antin perustaja, ohjeistaa, että kortilla voi ostaa auton, mutta ei lentokonetta. Hubertus Bigend on muutenkin mainio sivuhahmo. Elämää isompi tech bro, jolla on liikaa hampaita ja cowboy-hattu.

Hahmontunnistuksessa on vähän Da Vincin -koodin henkeä. Ympäri maailmaa lennellään, mysteerejä selvitetään, mutta Da Vincin -koodista tämä eroaa siten, että tämä ei ole hirveän huono. Panokset ovat terveellä tavalla järkevän kokoisia. Salaliitto onkin lähinnä joku hölmöilevä yksittäinen teollisuusvakoilija ja vaarallisen tuntuiset jututkin osoittautuvat lähinnä väärinkäsityksiksi. Taustalla on mukana vähän 9/11 terrori-iskun jälkikaikuja ja Caycen mystistä perhehistoriaa, hupaisia brittihahmoja ja Blue Antin hauskoja puhtaan vision varassa pyöriviä markkinointikampanjoja.

Cayce on hauska päähenkilö ja Gibsonin maailma vetoaa minuun. Tämä olisi periaatteessa Blue Ant -trilogian ensimmäinen osa. Osat eivät ilmeisesti liity varsinaisesti toisiinsa muuten kuin sijoittumalla samaan maailmaan ja Hubertus Bigendin kautta, mutta jostain syystä en kuitenkaan ole kauhean kiinnostunut lukemaan seuraavia osia. Jotenkin omituisesti enemmän kiinnostaisi lukea lisää sitä Amberia, vaikka se oli vanhentunut niin epäarvokkaasti ja Gibsonin kirjassa ei ollut varsinaisesti mitään virheitä.

Joskus nämä ei ihan tee järkeä.

Silti iloinen fiilis, että tuli luettua tämä. Mainio, jos ei ehkä erinomainen, kirja. Pitää etsiä joku Gibsonin ihan kunnolla cyberpunkkia oleva teos, että voi testata senkin puolen taas uudestaan.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Tähän yhteyteen M. John Harrisonin visioscifiä: Valo. Postaus vuodelta 2009. Mitään muistikuvia tämän kirjoittamisesta ei ole ja ajattelin nyt jättää sen ihan sellaisekseen, vaikka pieni kustannustoimittaminen varmasti tekisi hyvää tekstille. Jääkööt nyt tämmöiseksi jännäksi Tavaus-reliikiksi.