Robert Zelazny - Amberin yhdeksän prinssiä

Otin kirjastosta Robert Zelaznyn Amberin kronikoiden ensimmäisen osan luettavaksi uudelleen. Olen lukenut koko saagan joskus ehkä 20 vuotta sitten ja silloin ihan viihtynyt. Viihdyttävä tämä ensimmäinen osa oli toki yhä vieläkin, mutta nykyään ei enää pysty ohittamaan kirjan problemaattisia puolia kuin joskus teininä (milloin ne oikeasti vain menivät ohi, mutta silti).

Zelaznyn Amber-kronikka on ison mielikuvituksen scifiä tai fantasiaa. Perusajatuksena on, että todellisuuden toisessa reunassa on Amberin kaupunki, josta kaikki muut kaupungit ovat vain varjoja ja heijastuksia. Amberia hallitsee yksi suku, joka pystyy kulkemaan todellisuudessa vapaasti. Amberin ulkopuolista todellisuutta kutsutaan varjomaailmaksi, koska se koostuu vain Amberin ja sen todellisten asukkaiden heittämistä varjoista. Amberissa on kirkko, joka on heijastunut Pariisiin Notre Dameksi ja Turkuun tuomiokirkoksi, Amberin hovinarri on heijastunut Donald Trumpiksi, ja tähän tyyliin.

Amberin hallitsijasuvun erikoisuus on se, että he voivat liikkua vapaasti varjomaailmassa. On filosofinen kysymys, luovatko Amberin kuninkaalliset haluamansa todellisuuden vai löytävätkö he vain loputtomien mahdollisuuksien seasta juuri sen paikan, jonka tarvitsevat. Lopputuloksen kannalta sillä ei ole väliä. Jos joku heistä haluaa löytää maailman, jossa taivas on vihreä ja ihmisillä on jalkojen sijaan pyörät, ja nenänä haarukka, sellaiseen pääsee kun vain matkustaa tarpeeksi kauan maailmasta toiseen ja askel kerrallaan lähestyy haluamaansa todellisuutta.

Amberin kuningassuku on suuri ja riitaisa. Kadonneen kuningas Oberonin lapset ovat iän puolesta kuolemattomia, valtavan vahvoja, nopeita ja pystyviä, mutta tappavat kyllä toisiaan aina tilaisuuden tullen.

Amber-saagan ensimmäiset viisi osaa kertovat prinssi Corwinista. Hän on yksi Oberonin kruununprinsseistä ja viettänyt satoja vuosia aikaa meidän maapallollamme. Täällä hän on jotenkin saanut tartunnan inhimillisyydestä ja käyttäytyy nykyään jokseenkin säädyllisesti (sisarustensa mielestä hyvin omituisen hempeästi). Corwin on menettänyt muistinsa ja tässä sarjan ensimmäisessä osassa pitkään vain hakee askelmerkkejään ja yrittää saada selville mitä maailmassa on oikein menossa. Kirjan loppupuolella Corwin päättää haastaa veljensä Ericin, joka on kaapannut itselleen Amberin kruunun. Amberin kruunu on se ainut, joka lopulta merkitsee mitään. Kuka tahansa Amberin perillisistä voisi kulkea johonkin varjomaailmaan ja hallita sitä yksinvaltiaana tai jumalana, mutta se ei kuitenkaan tuntuisi miltään, sillä vain Amber on totta.

Amber-saaga on puhdasta voimafantasiaa. Corwinilla on supersankarin voimat ja hän on koko todellisuutta hallitsevan suvun kruununperillinen. Toki hänen vastustajansa ovat samoilla voimatasoilla, mikä ei tee Corwinin elämästä helppoa. Kaikilla sisaruksista on omat erikoisuutensa ja Corwin on esimerkiksi koko joukon sitkein ja paranee nopeimmin. Bravuurina Corwin esimerkiksi kasvattaa itselleen silmät takaisin, kun ne kerran poltetaan häneltä päästä pois.

Kirja on suomennettu ehkä enemmän innostuneesti kuin täydellisesti. Englanti paistaa välillä läpi, mutta meininki on silti hyvä yhä käännöksen läpikin. Zelaznyn teksti on vauhdikasta ja hän rakentaa hienoa maailmaa, josta kerrotaan lukijalle juuri sopivasti, että kaikki tekee järkeä, mutta on kuitenkin mystillistä ja innostavaa.

Amberin yhdeksän prinssiä -kirjassa käydään Corwinin ja Ericin ensimmäinen ottelu kruunusta, joka päättyy Ericin voittoon. Tarina on vauhdissa ja seuraavassa osassa olisi luvassa Corwinin paluu, koston kera.

Kaikki on siis periaatteessa hienosti ja tästä olisi mukava jatkaa lukemista? 

Valitettavasti Zelaznyn teksti on tietyiltä osin vanhentunut erittäin epäarvokkaasti. Ei tämä millään tavalla ei-problemaattista toki ole ollut koskaan, mutta nykylukijana tätä on vain erittäin vaikea enää olla huomaamatta. Amberin yhdeksän prinssiä on tarina valkoisesta miehestä, joka on valtavan pystyvä ja fiksu ja vain toiset valkoiset miehet voivat olla hänen veroisiaan. Naiset ovat kuvassa mukana pelkästään pantavina seksiobjekteina tai toisaalta korostamassa tyhmyydellään miesten ylivertaisuutta. Parhaimmillaan naiset voi olla jonkun miehen vähän avuttomia kätyreitä. 

Kun Corwin esimerkiksi käy läpi vastustajiaan, vain veljeksillä on mitään väliä ja naiset voi harmittomina skipata laskuista täysin. Corwin pohtii kadonnutta isäänsä paljon, mutta Corwinin äitiä ei mainita kertaakaan. 

Toki tässä voisi periaatteessa olla vaikka joku ovela rakentaminen käynnissä ja myöhemmin kirjasarjassa tämä vielä toistaiseksi aika pahalta näyttävä misogynia jotenkin ratkaistaisiin tai osoitettaisiin miten se olikin Corwinin, eikä kirjailijan näkemys. Mikään tässä ensimmäisessä osassa ei kuitenkaan vielä anna viitteitä mistään sellaisesta.

...ja silti tämä kirja jäi ihon alle positiivisessa mielessä. Niin helppoa ja menevää luettavaa, niin isoa mielikuvitusta ja visiota. Käytännössä ainutkertaista materiaalia. Päätin jo kertaalleen, että jätän tällä kertaa lukemisen tähän ensimmäiseen osaan, mutta ehkä voisi vielä toisenkin osan nyt kokeilla jossain kohdassa jos lukujono tyhjenee. 

Problemaattista, problemaattista, mutta noh. Ehkä 60-luku vain oli sellaista aikaa.

Mitä lukisit seuraavaksi? Valitse tai vältä jotain näistä aiemmin tavatuista!

Nostetaan rinnalle toinen mielikuvituksen jättiläisistä. Iain M. Banksin Kulttuuri-kirjat ovat perinteisempää scifiä, mutta visiota riittää näissäkin. Mikään Banksin kirja ei ole mitenkään virheetön, mutta ei Kulttuuria parempaa taustaa scifi-kirjoille vain ole.